Ajankohtaista 2006

Aavelaiva – Alus jolla ei ollut nimeä, kansallisuutta, miehistöä, sisustusta eikä moottoriakaan

Pansio, Turku 15.6.2006

Romutettu 2009.

Turun sataman lehdistötiedoite

”Aavelaiva” lähti Pansiosta hinaajien vetäminä kohti Liettuaa

Turussa Pansion satamassa seisoi keväästä 2003 asti harmaa ”aavelaiva”, jolla ei ollut nimeä, kansallisuutta, miehistöä, sisustusta eikä moottoriakaan. Omistajastakaan ei aika ajoin ollut varmuutta. Turun Satama ja venäläinen osapuoli pääsivät kuitenkin äskettäin neuvotteluratkaisuun, missä satamalle aiheutuneet kulut ja vuokrarästit maksettiin ja alus lähti Turusta Liettuan Klaipedaan maanantaina kello 15.30 turkulaisten hinaajien Kraft´in ja Hurtig`in avustamina. Matkan on laskettu kestävän kaksi vuorokautta, tiistaiaamuna hinaus oli edennyt Saarenmaan kohdalle. Sää Pansiossa oli eilen hinaukselle otollinen: hyvä näkyvyys ja peilityyni meri.

Aluksen uusi liettualainen omistaja kertoo aikovansa romuttaa laivan. Alus tarkastettiin jo Turkuun tullessaan keväällä 2003 eikä siinä todettu olevan mitään ympäristölle haitallista: ei öljyä eikä muitakaan nesteitä vaan pelkkää kylmää rautaa.

Pieni kertaus tapahtumiin

Keväällä 2003 Turun satamalta tiedusteltiin laituripaikkaa laivan rungolle, joka sisustettaisiin kelluvaksi pelikasinoksi Turussa. Satamalla ei ollut syytä epäillä hankkeen uskottavuutta, koska vastaavia hotelli-ym. laivojen korjaus- ja sisustustöitä on täällä tehty ennenkin ja projektin katsottiin työllistävän Turun ja lähiseudun yrityksiä. Tällä perusteella satamalautakunta päätti vuokrata laituritilaa venäläiselle Gransden Trading Ltd:lle.

Nimetön laivanrunko hinattiin Iso-Britannian Lowestofista Turkuun vanhalle Laten telakka-alueelle. Kyseessä oli sotalaivan runko, jonka päälle oli rakennettu valasta muistuttava kansirakennelma.

Jostakin syystä sisustustyöt eivät käynnistyneet koskaan. Aloittaessani satamakapteenina Turussa kesällä 2006 tiedustelin Ural-vuoristossa Jekaterinburgissa toimivalta yritykseltä onko työtä ylipäänsä enää tarkoitus aloittaa. Selvisi, että alkuperäinen projekti on jo haudattu, mutta omistaja halusi kuitenkin pitää laivan Turussa kunnes se saadaan myytyä. Vastasin, ettei se ole mahdollista, koska laiturimetrejä tarvitaan kipeästi tärkempään käyttöön – eli kauppamerenkulun liikkuville aluksille. Satama irtisanoi vuokrasopimuksen ja annoimme aikaa kuukauden aluksen hinaamiseksi muualle.

Venäläinen omistaja ei ryhtynyt kuitenkaan siirtämään laivaa ja lopetti vuokrien maksamisenkin. Samalla myös omistajan suomalainen asiamies alkoi ottaa etäisyyttä ja ilmoitti, ettei halua olla enää asian kanssa tekemisissä. Juttu siirtyi satamalta yksityiselle perintätoimistolle, joka alkoi jäljittää laivan omistajaa. Ilmeni, että sataman kanssa vuonna 2003 vuokrasopimuksen tehnyt Gransden Trading Ltd oli myynyt aluksen edelleen. Eräässä vaiheessa omistajaa etsittiin jopa Neitsytsaarilta Puerto Ricon lähistöltä, muttei sieltäkään omistajaa tavoitettu. Lopulta perintätoimisto ilmoitti perinnän olevan liian haastava, koska ketään ei saada haastetuksi!

Juttu palautui lähtöruutuun sataman virkamiehille. Ongelmia oli runsaasti: hylätystä romuautosta kaupunki pääsee laillisesti eroon tietyn ajan kuluttua, mutta laivoja romuajoneuvolaki ei koske. Ilman oikeuden päätöstä kaupunki ei voi myöskään pakkohuutokaupata laivaa edelleen. Kaiken lisäksi eräs asiantuntija totesi laivan teräksen olevan korkean hiilipitoisuuden vuoksi niin huonoa, ettei siitä syntyisi edes kunnon romua!

Satamakapteenilla oli kuitenkin venäläisen rouvan sähköpostiosoite, joka oli aikaisemmin ollut kyseisen laivan kanssa tekemisissä ja hän suostuikin yhdyshenkilöksi aluksen nykyiseen omistajaan. Jonkin ajan kuluttua aluksen uusi omistaja ottikin yhteyttä. Positiivista oli, että henkilöt osoittautuivat yhteistyöhalukkaiksi ja muutenkin useita kymmeniä sähköpostiviestejä käsittänyt kirjeenvaihto oli koko ajan asiallista ja sivistynyttä. On kuitenkin muistettava, että Venäjän oikeuskäytännössä sähköposteilla ei ole samanlaista todistusarvoa kuin meillä.

Alus oli ensimmäisen kerran lähdössä Turusta jo syksyllä 2008 kun ostajaehdokas kävi sitä katsomassa. Pian sen jälkeen rautaromun hinta kuitenkin romahti ja samalla neuvotteluyhteys Uraliin katkesi – sataman lähettämiin sähköposteihin ei enää vastattu. Loppukesällä 2009 yhteys syntyi uudelleen ja satama ilmoitti kokonaiskorvausvaatimuksekseen 35 000 € maksamattomista vuokrista ja muista kuluista, mutta asetti ehdoksi sen, että aluksen on lähdettävä lyhyen määräajan kuluessa, muuten hinta nousisi porrastetusti. Sataman johtokunta hyväksyikin tämän sataman liikenneosaston suunnitteleman tarjouksen. Kyseinen summa maksettiin sataman tilille viime viikon lopulla, minkä jälkeen ilmoitimme, ettei laivan lähdölle kaupungin puolelta ole estettä ja köydet voidaan irrottaa.

Olemme sataman puolesta korvaukseen tyytyväisiä ja siihen, että juttu ratkesi rauhanomaisesti neuvotteluteitse ilman pitkällistä oikeusprosessia. Tietysti olemme tyytyväisiä myös siihen, että pääsimme kuusi ja puoli vuotta Turussa olleesta, maisemallisesti ”vähemmän kauniista” laivasta eroon!

Itse laivasta

Saksalaiset laivaharrastajat uskovat, että kyseinen alus rakennettiin alun perin DDR:lle vakoilukäyttöön. DDR:llä ja Neuvostoliitolla käynnistyi 1985 yhteinen ankkuroitavan miinantorjunta-aluksen rakennusprojekti ”Reede-Minenabwehr Boot Projekt 415”. Projektia hoiti Wolgastissa sijaitseva Peene-telakka, mutta Berliinin muurin kaaduttua syksyllä 1989 Neuvostoliitto otti projektin haltuunsa. Todisteena laivaharrastajat pitävät Saksan sota-arkistosta löytyvää merkintää DDR:n ja Neuvostoliiton hallintojen välisestä sopimuksesta Neuvostoliiton teknisestä avusta Itä-Saksalle kyseisessä miinalaivaprojektissa.

Saksalaiset pitävät jokseenkin varmana, että Turussa nimettömänä maannut alus oli salaisen projektin yksi ja ainoa edustaja, joka ei koskaan valmistunut vaan jäi maailmanpoliittisen tilanteen muututtua torsoksi.
Lähde: Turun Satama

Alla pari linkkiä, joissa tämän aluksen nimeksi mainitaan AERIA.

Comments are closed